Koululaisten teatteri kesätorilla sai iloiselle mielelle

Kesätorilla lauantaina 13.7.2013 oli ohjelmavuorossa koululaisten teatteriesitys “Kuivanmaan uimakoulu”.
Yksi oppilas meinasi myöhästyä uimakoulusta, mutta onneksi ehti mukaan esitykseen, jossa nähtiin vauhdikasta menoa vesihiihtoineen, vihtomisineen ja saunomisineen. Välillä urheiltiin ja verryteltiin lihaksia. Aurinkoakin otettiin ja rullailtiin potkulaudalla sekä liihoteltiin ja uitiin perhosen lailla. Auringon ottamisen jälkeen oli taas hyvä viilentää tunnelmaa tuulettamalla viuhkoilla ja pyyhkeillä. Lopuksi uimaopettajan johdolla keinahdeltiin esityslavalla Pienen ankanpoikasen tahtiin.

uimaope ja oppilaat
Vauhdikasta menoa kenraaliharjoituksissa

Esityksen käsikirjoitus oli Iida Kekäläisen. Hän toimi myös ohjaajana
yhdessä Katriina Liikkasen kanssa. Näyttelijöitä oli seitsemän: Joonas Harjunen, Olli Kiuru, Eino ja Liina Kekäläinen, Ilmari ja Viljami Liikkanen sekä Roosa Peltonen. Kannustus
joukkoihin kuului myös Iidan tyttö Kerttu 1v 9kk.

014
Kerttu “testaa” äänentoistolaitteita.

Pari päivää vierähti harjoituksissa, vuoroin Kekäläisillä vuoroin Liikkasilla, ja kaikilla oli mukavaa. Harjoitusten lomassa hypittiin väillä trampoliinilla ja pelattiin kiikkupalloa ja tietysti syötiin välipalaa: kolme pellillistä sämpylöitä, pellillinen kinkkupasteijoita, kaksi litraa jäätelöä, kolme litraa mansikoita ja kaksi kääretorttua sekä pipareita aika määrä.
Sää suosi niin harjoituksia kuin esitystäkin. Aurinko paistoi ja lämmintä riitti. Siis erinomainen sää uimakouluun! Lauantaina esityksessä taisi auringon ottajilla olla ihan oikeasti hikipisarat otsalla…

003
Uimaopettaja ehti välillä ottaa aurinkoa.