Vehkalahden eläkeliiton kerhopäivä

Eläkeliiton kerhopäivä 1.10.2013. Ihamaan Vasapirtillä

Jo monena syksynä ovat Vekalahden eläkeliiton jäsenet kokoontuneet Ihamaan Vasapirtille kerhopäivään. Niin taas tänäkin syksynä ja väkeä oli pirtin täydeltä, yli 70 henkeä ja pihalla komea rivi autoja, ainakin 35. Edellisenä päivänä Ihamaan vetreä-jumppalaiset laittoivat Vasapirtin kuntoon. Pöydät, tuolit, matot, liinat sekä kukat paikoilleen ja pirtti näytti viihtyisältä.

Viikkoa ennen olimme kekustelleet päivän ohjelmasta ym. Esittäjä joukko kutistuu vuosi vuodelta, mutta Kirsti Lanki ja Oili Harjula eivät vielä antaneet periksi. Viedään vielä tämä vuosi, mutta tulevasta emme lupaa mitään.

Hyvissä ajoin saapuivat eläkeliiton kahvitus-ryhmän naiset kattamaan kahvipöytää ym. ja arvan myyjät Kaisu Venäläinen ja Eero Jung asettuivat paikoilleen. Pian vieraita alkoi saapua. Ja sitten me esittäjät kumpikin “lunssan” verottamina, kurkut kuivina. Pusseissa kimpsut ja kampsut, ohjelmarunko paperilla puh.johtaja Veli Aalleelle ja yhteislaulun sanoja Eila Bisso-Miffliniltä. Reippaasti tilaisuus alkoi “Arvon mekin ansaitsemme” laululla ja Veli kyseli onko nimipäivä- tai syntymäpäivän viettäjiä joukossa? Eipä ollut ja näin Veli säästyi onnittelu laululta.

Kirsti päästi valloilleen koulussa oppimansa runon “Piiskunen, pääskynen jne. Ei puhettakaan dementiasta, siitä vaan ulkomuistista.

Lausujatyttö vauhdissa

Lausujatyttö vauhdissa

Yleisö lauloi kauniin laulun “Kalliolle kukkulalle” ja Oili esitti kirjasta “Vanhat tädit eivät muni” osuvia lasten laukaisuja. esim. 7v.Tove. “Ennen vanhaan piti mennä naimisiin koska se oli valtion ja pappien mielestä parasta. Nykyään voi mennä aina uuden kanssa, eikä valtio sano mitään”

Syyslaulun jälkeen Veli ja Eija Tervo kertoilivat tulevista tapahtumista ja Eetu ja Iita pukeutuivat eteisessä. Esityksessä käsiteltiin ammatin vaihdosta. Isäntä rassaili vaan luutia ja emäntä pähkäili lehmän poikimisen kanssa. Lupasi myydä lehmät teuraaksi ja alkaa hierojaksi. Rahaa tarvittiin, mutta miehiä ei olis ollut lupa hieroa ainakaan koti kamarissa. Tässä kyllä muisti pätki, mutta onneksi käsikirjoitus oli mukana, niin päästiin loppun asti.

ahola-ja-ruska 1x

Nyt oli vuorossa kahvi-väliaikaan. Kahvi maistui upean pullan kanssa ja pian puheen sorina täytti pirtin ja arpakauppa kävi vilkkaana.

Tilaisuus jatkui, onnittelukukat Kyllikki Näpille, muistaminen oli unohtunt juhlapäivänä. “On maista kaikista sittenkin” laulun jälkeen Oili luki kirjoittamansa runon Kalevalaisten naisten nukkekurssin päättäjäsiin.

ahola-ja-ruska 2x

Eero Jung piti tietokilpailun. Yleisö jaettiin kahtia, ja vastaukset tulivat kyllä tai ei lapuilla. Pihanpuoli voitti 15 oikein 20 kysymyksestä. Toinen puoli sai 13 oikein. Lopuksi oli arvonta ja monta onnellista voittajaa. Vielä myytiin 2 euron Hamina kylien kertomana -kirjasta ja Veli Aalle kiitteli ja toivotteli hyvää syksyä kaikille ja tapaamisiin.

Yleisö lähti tilaisuudesta hymy huulillaan, kaikilla oli virkistävä aurinkoinen päivä. Puutkin loistivat upeissa syysruskan väreissä.