Teksti: Oili Harjula
Kuvat: Sara Koski
Ihamaalla on itsenäisyyttä kokoonnuttu juhlimaan jo vuodesta 1956. Alkuun kansakoululla ja koulun lakkautuksen jälkeen kodeissa, vuodesta 1967 vuoteen 1971, jolloin Vasapirtti valmistui. Seurakunta on alusta asti ollut mukana ja paikallista osaamista on edustanut mm. oman kylän kuoro ja runonlausujat. Tarjoilusta aikanaan huolehtivat kylän Martat. Viime vuosina on Veteraanikuoro ollut vahvasti kantava voima. Nykyisin ovat alueen nuoret soittajat olleet mukana ja ohjelmaan on liitetty joululaulut.
Kuten sanotaan ”vuosi vanhan vanhentaa” niin oli aiheellista saada uusia voimia järjestelyihin. Martathan Ihamaalta lakkautettiin jo 2006. Viime vuosina vetovastuu onkin ollut Pyhällön kylät ry:n harteilla. Ja viimevuoden juhla antoi uskoa, että alueella halutaan yhteistyötä ja kaikki onnistuikin todella mallikkaasti. Vasapirtti sai 2019 juhlan kunniaksi kauniin juhlakoristelun; matot, sileät liinat, kukat ja kynttilät sekä siniristilippu liehui ulkona sateisessa tuulessa.
Kylätoimikunnan puolesta Marika Pennanen ja Sara Koski toivottivat vieraat tervetulleeksi. Marika toi alkuun Pyhällön kylät ry:n puolesta tervehdyksen juhlaan. Veteraanikuoro lauloi Finlandia -hymnin. Pastori Anita Venäläisen alkurukouksen jälkeen saimme kuulla Iiris Kitusen herkän huilusoolon ja Panu Kitusen baritonitorven säveliä. Anita Jokela esitti kirjoittamansa runon ja Viivi Kirpun sellon soittoa kuuntelimme hartaudella.
Virren 581 jälkeen pastori kuljetti meidät koskettavasti sukunsa isoäidin matkassa 80 vuoden takaisiin muistoihin ja lähestyvän joulun odotukseen. Kuulimme vielä Veteraanikuoron esityksiä, joista erikoisesti voi mainita Ihamaalla opettajina toimineiden Esko Ahlbergin ja Esko Kouvon sävellykset.
Väliajalla nautimme juhlakahvit, joista vastasi Pyhällön kylät ry. Tarjolla oli joulutortut, Sirkku Mäkisen täytekakut ja Sirkka Jokelan maistuvat piirakat. Tarjoilussa häärivät Sanna ja Sara Koski sekä Sirkku Mäkinen, Sirkka Jokela ja Marika Pennanen. Tarjoilusta saatu kahviraha puolitettiin kuoron ja nuorten soittajien kesken. Esiintyjät saivat muistoksi Pyhällön Kylät ry:n 2020 kalenterin ja soittajat pienet lahjapussukat Sirkka Jokelalta.
Juhla jatkui jouluisissa merkeissä, nuoret soittivat joulumusiikkia, Anitalta pyydettiin lisärunoa ja se onnistui. Kuoro lauloi vielä ja yleisö pääsi toivomiensa laulujen pariin kanttori Ulla Suutarin säestyksellä. Yhdessä laulaminen oli iloista ja voimakasta. Tilaisuus päättyi pastorin loppurukoukseen ja yhdessä laulettiin Maa on niin kaunis.
Kiitollisena tunnelmasta ja kaikista esityksistä toivoisin, että kylien asukkaat löytäisivät jatkossa askeleensa perinteiseen Itsenäisyyspäivän tilaisuuteen Ihamaan Vasapirtille.