Kirkkojärvellä tavataan-kyläkoulujen puolesta tapahtuma torstai-iltana ei saanut valitettavasti Haminan kaupungin viranhaltijoita liikkeelle.
Paikalle oli kutsuttu Suonenjoelta asti luennoimaan post doc -tutkija, ent. sivistysjohtaja, rehtori, luokaopettaja Taina Peltonen. Hän on myös kasvatustieteen tohtori (KT), ja ainoa kyläkouluista väitellyt sivistysjohtajana toiminut henkilö Suomessa (kyläkouluista yleensäkin väitellyt Suomessa vain 6 henkilöä). Lisensiaattityön hän on myös tehnyt kyläkouluista (julkaistu sekä Oulun että Jyväskylän yliopistossa).
Pelkästään sivistysjohtajan työn vuoksi häntä ei paikalle Kirkkojärven koululle luennoimaan kutsuttu vaan juurikin edellä mainituista ansioista ja tutkimustiedosta. Tällä hetkellä hän tekee kirjaa japanilaisen professorin kanssa kyläkouluista ja kirjoittaa tieteellistä artikkelia kansainväliseen julkaisuun. Nämä asiat tekevät hänestä meille tärkeän kyläkouluasiantuntijan!
Luento oli todella mielenkiintoinen ja onneksi yleisössä oli kaupungin valtuuston, kasvatus- ja koulutusvaliokunnan ja kilpailukykyvaliokunnan jäseniä sekä Kirkkojärven vanhempainyhdistyksen ja Pyhällön alueen vanhempia ja kyläyhdistyksen edustajia sekä MLL Haminan ry:n edustaja.
Keskustelu oli antoisaa ja tunnelma oli hyvä. Kirkkojärven koulussa on sama “henki” kun omassa kyläkoulussamme ja vahva yhteisöllisyys oikein huokui kahden maalaiskylän välillä. Se, että kaupungin viranhaltijoita ei kutsuista huolimatta saatu yhtään paikalle kertonee ehkä omaa tarinaansa ja hiljaisuuden kulttuuri päätöksenteossa huolestuttaa.
Lopuksi saimme kuulla vielä Poitsilan koulun kouluvaarin Jarkko Lappeteläisen koskettavan puheen. Puhe päättyi herkistyvän puheenpitäjän sanoihin: tänä vuonna vietämme Poitsilan koulussa koulun viimeistä kevätjuhlaa.
Kuvat ja teksti: Marika Pennanen