Avointa perhekerhoa Pyhällössä

Haminan seurakunta tarjoaa Pyhällön Vernerisalissa avointa perhekerhotoimintaa lapsiperheille tiistaisin klo 9-13.

Perhekerho tarjoaa monipuolista toimintaa lapsille ja aikuisille, uusia tuttavuuksia ja virkistystä arjen keskelle, vertaistukea kasvatukseen ja vanhemmuuden kysymyksiin sekä tukea perheen hengellisen elämän vaalimiseen. Avoimeen perhekerhoon ei tarvitse ilmoittautua ja toimintaan voi osallistua oman aikataulun mukaan.

Perhekerhon aamu käynnistyy yleensä vapaalla oleilulla ja leikillä. Noin kello kymmenen ohjelmassa on kynttilähetki, jonka jälkeen kerholaiset pääsevät nauttimaan kahvi- ja mehutarjoilusta pientä maksua vastaan. Yhdentoista maissa vuorossa on askartelua, piirtämistä tai muuta aktiviteettiä.

Tarkemmat tiedot ja muutokset kerhoaikataulusta voi tarkastaa Haminan seurakunnan internet-sivuilta (www.haminanseurakunta.fi).

 

Pyhällön Reinot liikkeellä

Lauantaina 2.8.2014 juostiin Virolahden kunnan Pyterlahden kylässä kahdeksannet Aino ja Reino-maantiejuoksut. Pyhältöön oli kiirinyt sana kovasta kisasta ja iloisesta kylätapahtumasta, joten edustusjoukkue oli Pyhällön kyläalueiltakin pakko saada kisaan mukaan. Joukkue kasattiin hieman kiireellä viikko ennen tapahtumaa. Karsintoja tai yhteistreenejä ei joukkueeseen pääsy edellyttänyt, tärkeimmäksi asiaksi joukkueen rekrytointivaiheessa nousi se, että Pyhällön kyliltä löytyisi edes viisi yllytyshullua, joilla olisi aidot reinotossut.

Jalkanousi joukkueella terhakkaasti vielä ennen lähtöä.

Jalka nousi joukkueella terhakkaasti vielä ennen lähtöä.

Oikein olivat pikkulinnut laulaneet. Hienon tapahtuman ovat Pyterlahden kyläaktiivit osanneet järjestää. Pyhällön viisihenkiseen juoksujoukkueeseen oli saatu suostuteltua Nancy Lanki, Suvi Peltonen, Hanna Paldanius, Tiia Naakka ja miesvahvistukseksi Mikko Venäläinen. Viimeksi mainitusta joukkue sai kisapaikalla kapteenin, järjestäjien ohjeena kun oli, että kapteeni on se joka ylittää maaliviivan viimeisenä.

Vaikka kaikenlainen valmistautuminen kilpailusuoritukseen oli päätetty unohtaa, päätti kolme joukkuelaista testata kuntonsa yksilösarjassa ennen joukkuekisaa. Tuloksena yksilösarjassa olivat 4., 6. ja 12. sija.

Hyvin on joukkue koossa maaliin saapuessaan.

Hyvin on joukkue koossa maaliin saapuessaan.

Pyhällön kylät ry. lahjoitti reinojoukkueelle yhtenäisen kisa-asun. Pyhällön joukkue taivalsi kahden maitolaiturin välisen matkan tietysti pyhalto.fi- paidat päällänsä. Ihan huonosti ei juoksu mennyt, neljänsinä tuli Pyhällön edustus maaliin. Sen verran kuitenkin neljässija jäi kaivelemaan, että eiköhän ensi vuonnakin edustus suuntaa Pyhällöstä kohti Pyterlahtea.

Viralliset kisatulokset löytyvät Pyterlahden nettisivuilta

http://www.pyterlahti.net/ainoreinotulokset14.htm.

Henki korkealla vielä suorituksen jälkeenkin.

Henki korkealla vielä suorituksen jälkeenkin.