Itsenäisyyden juhlakuusi Ihamaalla sai julkisuutta

Teksti: Oili Harjula

Viime vuonna oli netissä kysely mistä löytyy keväällä 1967  Suomen  itsenäisyyden 50-vuotisjuhlan kunniaksi istutettuja kotikuusia. Lapsenlapseni Anna oli huomannut ilmoituksen ja tiedon saatuani kuvasin kuusen pihallamme ja tyttäreni Tiina toimitti tiedot edelleen.

Syksyllä Henna Aminoff Eno-verkkokoulun tuki ry:stä kyseli, että voimmeko osallistua kuusista tehtävään koko maata käsittävään Kotikuusta etsimässä – sarjan kuvauksiin. Annoimme luvan ja eri vaiheiden jälkeen sovittiin kuvauspäiväksi oli 14.3.2017.

Iltapäivän tunneilla pihaan kurvasi pakettiauto ja kolme nuorta. Ryhmällä oli paljon kameroita, lamppuja, kuvaushelikopteri, ym.

Me vähän ihmeissämme, että eikös vain kuusta kuvata, mutta selvisihän se, että myös meitä kuvataan ja haastatellaan. Ei osattu valmistautua, oliko edes huulet punattu, mutta ei siinä mitään. Leikkiin oli lähdetty, niin mennään loppuun asti.

Poijat kuvasivat ensin ulkona ja Henna kuvasi sisällä vanhoja valokuvia – mitä siihen hätään sattui löytymään.

Sitten pojat purkivat laukkunsa, joita oli eteinen täynnä ja pian olivat kirkkaat kohdevalot paikoillaan ja meillä mikit kauluksessa. Kuvaus voi alkaa.

Voi että, siinä me Matti-papan kanssa istuimme sohvalla, eikä muuta kuin tarinaa kertomaan. Pari ottoa ja se oli siinä. Kyllä sitä ajatteli, että mitähän tuli sanottua. Toivoimme, että leikkaavat ja tekevät hyvän jutun.

Parin viikon kuluttua saimme tiedon, että nyt on Kymenlaakson osuus katsottavissa muiden maakuntien joukossa.

Olemme iloisia, että saimme edustaa Haminaa 100 vuotiaan Suomen puolesta tehtyyn Kotikuusta etsimässä -videointiin.