Klassikoita ja rap-musiikkia Pyhällön kesätorilla

Teksti Katriina Liikkanen, Kuvat Boris Fagerström (katso kaikki kuvat Kuvagalleriasta).

Pyhällön Kylien nuoret muusikot esiintyivät kesätorilla heinäkuun ensimmäisenä lauantaina.  Viihdepainoitteinen ohjelma oli monipuolista, vaihdellen tutuista klassikoista itsetehtyyn rappiin.  Lasten ja nuorten taitojen kehittyessä vuosi vuodelta he pystyvät aina vain haastavampiin suorituksiin. Toriyleisö oli todella innostunut miltei tunnin kestäneestä ohjelmistosta.

Jo keväällä  oli soittajat koottu ja harjoitukset alkaneet. Veera, Iida-Mari, Viivi, Emma, Eino, Ilmari, Viljami ja Panu ovat kaikki Kotkan seudun musiikkiopiston oppilaita. Soittimina olivat baritonitorvi, kaksi harmonikkaa, sello, piano ja kosketinsoitin. Uutena oli kuoro, jossa lauloivat Veera, Iida-Mari, Emma, Viivi, Viljami, Eino ja tukena äiti-Heidi. Lisäksi mukana oli Sauli, Onni ja Veeti. Esiintyjiä siis yhteensä 12.

Haitariduo Iida-Mari ja Eino soittivat runsalukuiselle yleisölle.

”Lähdin mukaan kavereiden kautta hyvään porukkaan”, kertoo toista kertaa kesätorilla esiintynyt Veera. Viljamin mielestä porukkaan kuuluminen oli ”ihan jees”. Ilmarista puolestaan oli kiva, kun oli tullut valituksi noin arvovaltaiseen porukkaan.

Kappaleet valittiin yhdessä sen mukaan mitä kukin oli omalla soittotunnillaan opetellut ja halusi kesätoriyleisölle esittää  – ja siitä syntyikin varsin monipuolinen ohjelma. Ohjelmassa oli mm. valssi Rantakoivun alla, Beatlesien Let it be ja Mamban Vielä on kesää jäljellä. Kesätorilla jo monena vuonna esiintyneen Ilmarin mielestä kappalevalinnat olivat legendaarista kesätorimusaa ja oli mukavaa kun oli laulajia mukana esityksessä.

Kuvan kuorossa lauloivat Veera, äiti-Heidi, Viljami, Iida-Mari ja Eino Kosketinsoittajina Ilmari ja Emma, selloa soitti Viivi. Kuoro esiintyi eri kokoonpanoissa.

Neuvoja ja vinkkejä yhteissoittoon saatiin Ilmarin ja Viljamin soitonopettajalta Niina Huopaiselta. Harjoituksia pidettiin kuudet ja kenraaliharjoitus vielä esitystä edeltävänä iltana Pyhällön koulun pihalla. Veeran mielestä Niinan apu oli tarpeen.  Ilman sitä koko hommasta ei olisi tullut yhtään mitään, sanoo Viljami. ”On tosi hyvä, kun meillä on niin hyvä ja taitava avustaja”, toteaa Ilmari.

Jännitykseen auttaa hyvien kavereiden kanssa esiintyminen, kokemuksen kartuttaminen ja onnistumisen tunne. Kun tekeminen on kivaa, niin jännityskin vähenee.  ”Aluksi jännitin, mutta kun esitys sujui niin tuntui mukavalta ensimmäisen kappaleen jälkeen ja jännitys hävisi”, kertoo Veera. Myös Viljamia jännitti ja hän keskittyi todella tarkkaan, että soitto menisi harjoitellusti. Ilmari kertoo jännittäneensä vähän niinkuin aina – ”Ihan peruskeikka.” Esityksen jälkeen Veeralla oli voittajafiilis. ”Harjoittelu kannatti. Yleisö tykkäsi. Jatketaan ensi kesänä uudelleen. Taitojen kasvaessa ohjelmaan voidaan ottaa vaativampia esityksiä.”

Rap-artistit Sauli (oik.) ja Viljami, taustalaulajina Onni ja Veeti.

Rap-artistit Sauli (oik.) ja Viljami, taustalaulajina Onni ja Veeti.

Saulin, 10v. ja Viljamin, 11v.  rap-musiikki sai alkuinnostuksen koulutehtävästä. Pyhällön koulun äidinkielen tunnilla oli aiheena kirjoittaa rappiin sanoitus. Ja pojathan kirjoittivat. Opettaja Antti Oinonen laittoi taustaa soimaan ja pojat kokeilivat räppäämistä ensi kertaa. He innostuivat ja opettaja antoi mahdollisuuden ja kannusti. Uusin biisi Kesä on tehty kesälomalla toriesitystä varten. Sanoittajina siis Sauli ja Viljami. Tausta laulajina olivat Onni ja Veeti.

”Jännitys on maksimissaan juuri ennen kuin astuu lavalle. Lavalle mennessä jännitys katoaa”, kertoo Viljami.  Viljamille oli positiivinen yllätys, kun yleisö tykkäsi rapista ja otti sen hyvin vastaan. ” Se tuntui tosi kivalta.” Saulia jännitti vain vähän.  Saulinkin mielestä yleisön innostuis tuntui tosi hyvältä. ”Oli kivaa olla lavalla ja esiintyä.”  Molempien mielestä rappia on kiva tehdä ja esittää. Pojat haluavat päästä esiintymään uudelleen.

Äänentoistosta huolehti Santeri Simonen. Se sujui erinomaisesti, soittimet kuuluivat ja rapin tekstit tulivat selvästi esiin.

Kiitokset kaikillle kahdelletoista esiintyjälle, opettajille ja innostavalle mukanaelävälle yleisölle.

Viljami säestää baritonitorvea soittavaa Panua.

Katso lisää kuvia Kuvagalleriasta.