Pyhällön kesätoreilla mölkkyä, vanhoja koneita ja sotilassoittoa

Teksti: Pyhällön Kylät ry

Kuvat: Veera Takanen, Mira Immonen,  BFagerström

Haminan kylä- ja asukasyhdistysten väliseen mölkkymittelöön 21.7.2018 saapui kisakaveriksi Kannusjärven-Kitulan kylätoimikunta. Mukaan saatiin myös yllätysjoukkue, kun Ihamaan joukot kisasta kuullessaan kasasivat nopeasti kolmehenkisen joukkueen. Pyhällön Kylät ry:n joukkueessa kisasivat Auli, Marika ja Sara. Kannusjärvi-Kitulan joukkueessa Senni, Sofia ja Mervi sekä Ihamaan joukkueessa Teemu, Kirsti ja Eero. Kisajärjestelyistä vastasi Tiia Naakka ja kuuluttajana oli Ismo Kiuru.  Ensimmäiseksi 31 pisteellä tuli Pyhällön joukkue, toiseksi19 pisteellä Ihamaa ja kolmanneksi Kannusjärvi-Kitulan -joukkue. Palkinnoiksi jaettiin T-paidat ja Makeat naurut. Lopuksi Pyhällön kyläyhdistys tarjosi kisakaverilleen pullakahvit torikahviosta, jota piti tälläkertaa Haminan seurakunta.

Kauden viimeisellä torilla 28.7.2018  oli vanhat koneet näyttelyssä iloinen tunnelma. Noin parikymmentä ihmistä toi koneitaan näytille ja  Markku Huttusen maamoottori  käynnistettiin. Näyttelyyn koneensa tuoneet kertoivat niistä mielellään ja vahoista koneista kiinnostuneet toriasiakkaat kävivät katselemassa ja kyselemässä.  Näytteilleasettajat saivat  kahvilipun, jolla sai  kyläyhdistyksen kahviosta leivonnaisen ja kahvin tai lautasellisen hernesoppaa. Katso kuvia torien tapahtumista lisää Kuvagalleriasta.

Jo talvella Hamina Tattoo -toimikunta tarjosi kyläkonserttia Pyhältöön 30.7. 2018. Järjestelyistä pääsi vastaamaan kyläyhdistyksemme. Orkesterivierailija oli Ruotsin Jämtlandin kodinturvajoukkojen orkesteri, Hemvärnets musikkår Jämtland. Orkesteri saapui  hieman vajaalukuisena 37 hengen voimalla, sillä osa jäsenistä oli kotiseuduillaan avustamassa metsäpalojen sammuttamista. Orkesterin päällikkö kertoi itse olleensa vapaaehtoisesti kaksi viikkoa yhtä mittaa sammutustöissä. Normaalisti orkesteri on 45 hengen kokoinen. Orkesteri on pääosin vapaaehtoisen miehittämä, vain kaksi sen jäsentä kuuluvat armeijan palvelukseen. Pyhällön Kylät ry tarjosi orkesterille pullakahvit jotka maistuivat todella hyvin hienossa lämpimässä säässä. Kahvio oli auki myös yleisölle. Saimmepa vieraaksemme myös linja-autollisen asiakkaita muista Haminan kylistä. Arviolta noin 300 – 400 kuulijaa oli tullut paikalle, jopa Lappeenrannasta asti oli tultu kuuntelemaan Tattoo -konserttia, kun se olikin näin lähellä.

Kiitos kuluneesta kesätorikaudesta myyjät, kahvittavat yhdistykset, esiintyjät, talkoolaiset, yhteistyökumppanit ja asiakkaat. Erityiskiitos Tattoo -soittajille ja toimikunnalle  tunnelmallisesta konsertista.

Katso lisää Tattoo-konsertin kuvia Kuvagalleriasta.