Agility sujui vauhdilla ilman turhia askeleita ja mutkia

Teksti: Kirsi Immonen ja Johanna Raki
Kuvat: Anne N

Toistamiseen oli mahdollisuus Haminan Seurakoirakerholla esitellä Pyhällön kesätorilla agilityä eli yhtä tämän hetken suosituimmista koiraharrastusmuodoista. Sää suosi näytöstä, ei sade eikä helle haitannut. Näytös aloitettiin jo ennen virallista kesätorin avausta, mutta siitä huolimatta yleisöä oli mukavasti paikalla. Seuran puheenjohtaja Johanna Raki kertoi lyhyesti lajista ja esitteli samalla näytökseen osallistuvat koirakot.

Tällä kertaa yleisöä ilahdutti 8 koirakkoa, tasoja ja kokoja laidasta laitaan. Edustettuna oli kaikki agilityn säkäluokat eli minit, medit ja maxit ja joukosta löytyi niin kokenutta kilpailijaa, kuin myös lähestulkoon vasta-alkajaa sekä kaikkea siltä väliltä. Näytöksen toteuttajina olivat Assi Rapeli & suomenlapinkoira Taiga, Mia Hirvonen & lyhytkarvainen collie Leo, Johanna Raki & lapinporokoirat Ksii sekä Hoppa, Salla Hanski & borderterrieri Luna, Laura Takanen & jackrussellinterrieri Usma, Mira Immonen & pitkäkarvainen collie Nitta sekä Kirsi Immonen & pitkäkarvainen collie Tara.

Näytöstä varten rakennettiin jääkiekkokaukaloon pieni agililtyrata joka sisälsi hyppyesteitä, putkia, pujottelun sekä puomin.  Puomi kuuluu ns. kontaktiesteisiin, jotka voi tuottaa haasteita harjoitellessa. Koiran tulee estettä suorittaessaan osua vähintään yhdellä tassulla kontaktialueelle, eli esteen alku ja loppupäässä olevalle erivärillä merkitylle alueelle. Haasteelliseksi kontaktiesteet tekee se, että koira voi tulla esteelle sivusta mennen ohi kontaktialueen tai se voi innoissaan hypätä kontaktin yli. Muita kontakti esteitä agilityradalla ovat keinu ja A-este.

Agilityssä tarkoituksena on, että ohjaaja saa käskyin ja kehon kielen avulla koiraan koskettamatta koiran suorittamaan halutun radan mahdollisimman sujuvasti ja nopeasti ilman turhia askeleita ja mutkia.  Kuten yleisö huomasi, niin se ei aina ole niin kovin yksinkertaista. Jos ohjaaja ei ole selkeä ohjauksessaan ei koira jää odottamaan mitä seuraavaksi olisi tarkoitus tehdä, vaan päättää sitten itse kokeilla reittiä tai estettä, joka sitä itseään ehkäpä miellyttää eniten.

Agility on mukavaa liikunnallista tekemistä yhdessä koiran kanssa. Laji kysyykin hyvää fyysistä kuntoa myös ohjaajalta. Agilityä voi harrastaa ilman kilpailullisia tavoitteita, mutta usein ”nälkä kasvaa syödessä” ja sitä kilpailemistakin on mukava käydä kokeilemassa kun taidot karttuvat. Jos olet kiinnostunut koiran kanssa yhdessä toimimisesta niin ota rohkeasti yhteyttä. Seuran kotisivut löytyvät http://www.haminanseudunseurakoirakerho.net/

_20G1374

Assi Rapeli ohjaa suomenlapinkoira Taigaa keppien pujottelussa.

_20G1330

Mia Hirvosen lyhytkarvainen collie säntää vauhdikkaasti putkesta kohti seuraavaa estettä.

_20G1350

Johanna Rakin lapinporokoira Ksii näyttää hyppäämisen vauhdikkuutta.

_20G1391

Salla Hanskin borderterrieri Lunalta ei vauhtia puuttunut puomille menossa.

_20G1398

Näin Laura Takanen osoittaa jackrussellinterrieri Usmalle seuraavan suoritettavan hyppyesteen.

_20G1370

Mira Immonen ohjaa pitkäkarvaisen collien, Nitan, hyppyyn samalla osoittaen matkan jatkuvan vasemmalle. Yleisö seuraa tarkkaavaisena suoritusta.

_20G1415

Kirsi Immosen ohjaamana pitkäkarvainen collie Tara suorittaa innolla ja vauhdilla puomia, jossa tassun on osuttava keltaiselle kontaktialueelle tultaessa sekä poistuttaessa.