Pyhältö siirtyi robotti-aikaan

Teksti: Iida Kekäläinen
Kuvat: Veera Takanen
(myöhemmin tulee lisää kuvia Kuvagalleriaan)

Keväällä kun Katriina soitti ja kysyi, että miten olisi taas se kesätoriteatteri, niin vastasin, että eiköhän me jotain keksitä! Ja keksittiinhän me!  Pari iltaa siinä meni aihetta keksiessä ja käsikirjoituksen valmistuttua kutsuimme näyttelijäkaartin paikalle. Näyttelijöiden kokoonpano oli hieman muuttunut edellisvuodesta, mutta kaikki olivat tuttuja kavereita  keskenään.

Harjoituksia pidettiin enemmän kuin viime vuonna ja kokoonnuimme vanhaan malliin meillä ja  Liikkasella. Välillä “joustettiin” harjoituksissa; lapset saivat pelata twisteriä tai hyppiä trampoliinilla, unohtamatta hurjan hupaisaa piparinsyöntikilpailua!  Kyllä siinä sai muutamat naurut nauraa, ja kohtauksia otettiin uusiksi, että saatiin valmista! Mutta se juuri tekikin harjoittelusta hauskaa!

Lauantaina 4.heinäkuutta koitti sitten h-hetki ja esityksemme  Robotti-emäntä. Sää suosi auringonpaisteella, ja ehkä oli vähän liiankin kuumat tunnelmat, kun näyttelijät pukeutuivat haalareihin ja pukuihin. Varsinkin itse robotti-emännällä oli lämmin pahvilaatikko-puvussaan. Esityksessä Liikkasen isäntä ostaa kaupasta itselleen robotti-emännän, jonka vie kotiinsa. Kekäläisen isäntä tulee katsomaan kalareissullaan uutta emäntää. Robotti meneekin oikosulkuun ja lähtee seuraamaan naapurin isäntää. Monien kommelluksien jälkeen robotti saadaan sammutettua ja Liikkasen isäntä vie emäntänsä korjaamolle. Huoltomiehet päättävät juksata Liikkasen isäntää vaihtamalla robotti-emännän imuriin. Sillä aikaa kun korjattu ja uudistettu robotti-emäntä keittelee kahvia huoltomiehille, Liikkasen isäntä yrittää elvyttää imuria kotonaan. Hän lähtee hakemaan korjaamolle unohtunutta kaukosäädintä ja yllättää koko korjaamon porukan ja naapurit juhlimassa ja tanssimassa robotti-emännän kanssa. Lopulta isäntä itsekin menee mukaan juhlahumuun.

Kiitos toriyleisölle kun tulitte katsomaan esitystämme. Kiitos kaikille näyttelijöille: Roosa, Ilmari, Viljami, Juha, Liina, Eino, Olli ja Kerttu. Kiitos yhteistyöstä Katriina ja Rakennusliike Ismo Liikkaselle. Kiitokset Santeri Simoselle äänentoistosta ja kaikille rekvisiittaa lainanneille.

” Mä tykkään susta niin että halkeen”, sanoo Liikkasen isännän uusi Robotti-emäntä Kekäläisen isännälle.

“Nyt tais mennä rikki koko muija”, sanoo Liikkasen isäntä ja vei Robotti-emännän korjaamolle.

“Kyllä minä vielä sinut elvytän”, sanoo Liikkasen isäntä ja antaa tekohengitystä vale Robotti-emännälle.

Näytelmässä esiintyivät: vas. Olli, Eino, Juha, Ilmari, Viljami, Liina, Roosa, Kerttu ja ohjaaja Iida Kekäläinen.

Agility sujui vauhdilla ilman turhia askeleita ja mutkia

Teksti: Kirsi Immonen ja Johanna Raki
Kuvat: Anne N

Toistamiseen oli mahdollisuus Haminan Seurakoirakerholla esitellä Pyhällön kesätorilla agilityä eli yhtä tämän hetken suosituimmista koiraharrastusmuodoista. Sää suosi näytöstä, ei sade eikä helle haitannut. Näytös aloitettiin jo ennen virallista kesätorin avausta, mutta siitä huolimatta yleisöä oli mukavasti paikalla. Seuran puheenjohtaja Johanna Raki kertoi lyhyesti lajista ja esitteli samalla näytökseen osallistuvat koirakot.

Tällä kertaa yleisöä ilahdutti 8 koirakkoa, tasoja ja kokoja laidasta laitaan. Edustettuna oli kaikki agilityn säkäluokat eli minit, medit ja maxit ja joukosta löytyi niin kokenutta kilpailijaa, kuin myös lähestulkoon vasta-alkajaa sekä kaikkea siltä väliltä. Näytöksen toteuttajina olivat Assi Rapeli & suomenlapinkoira Taiga, Mia Hirvonen & lyhytkarvainen collie Leo, Johanna Raki & lapinporokoirat Ksii sekä Hoppa, Salla Hanski & borderterrieri Luna, Laura Takanen & jackrussellinterrieri Usma, Mira Immonen & pitkäkarvainen collie Nitta sekä Kirsi Immonen & pitkäkarvainen collie Tara.

Näytöstä varten rakennettiin jääkiekkokaukaloon pieni agililtyrata joka sisälsi hyppyesteitä, putkia, pujottelun sekä puomin.  Puomi kuuluu ns. kontaktiesteisiin, jotka voi tuottaa haasteita harjoitellessa. Koiran tulee estettä suorittaessaan osua vähintään yhdellä tassulla kontaktialueelle, eli esteen alku ja loppupäässä olevalle erivärillä merkitylle alueelle. Haasteelliseksi kontaktiesteet tekee se, että koira voi tulla esteelle sivusta mennen ohi kontaktialueen tai se voi innoissaan hypätä kontaktin yli. Muita kontakti esteitä agilityradalla ovat keinu ja A-este.

Agilityssä tarkoituksena on, että ohjaaja saa käskyin ja kehon kielen avulla koiraan koskettamatta koiran suorittamaan halutun radan mahdollisimman sujuvasti ja nopeasti ilman turhia askeleita ja mutkia.  Kuten yleisö huomasi, niin se ei aina ole niin kovin yksinkertaista. Jos ohjaaja ei ole selkeä ohjauksessaan ei koira jää odottamaan mitä seuraavaksi olisi tarkoitus tehdä, vaan päättää sitten itse kokeilla reittiä tai estettä, joka sitä itseään ehkäpä miellyttää eniten.

Agility on mukavaa liikunnallista tekemistä yhdessä koiran kanssa. Laji kysyykin hyvää fyysistä kuntoa myös ohjaajalta. Agilityä voi harrastaa ilman kilpailullisia tavoitteita, mutta usein ”nälkä kasvaa syödessä” ja sitä kilpailemistakin on mukava käydä kokeilemassa kun taidot karttuvat. Jos olet kiinnostunut koiran kanssa yhdessä toimimisesta niin ota rohkeasti yhteyttä. Seuran kotisivut löytyvät http://www.haminanseudunseurakoirakerho.net/

_20G1374

Assi Rapeli ohjaa suomenlapinkoira Taigaa keppien pujottelussa.

_20G1330

Mia Hirvosen lyhytkarvainen collie säntää vauhdikkaasti putkesta kohti seuraavaa estettä.

_20G1350

Johanna Rakin lapinporokoira Ksii näyttää hyppäämisen vauhdikkuutta.

_20G1391

Salla Hanskin borderterrieri Lunalta ei vauhtia puuttunut puomille menossa.

_20G1398

Näin Laura Takanen osoittaa jackrussellinterrieri Usmalle seuraavan suoritettavan hyppyesteen.

_20G1370

Mira Immonen ohjaa pitkäkarvaisen collien, Nitan, hyppyyn samalla osoittaen matkan jatkuvan vasemmalle. Yleisö seuraa tarkkaavaisena suoritusta.

_20G1415

Kirsi Immosen ohjaamana pitkäkarvainen collie Tara suorittaa innolla ja vauhdilla puomia, jossa tassun on osuttava keltaiselle kontaktialueelle tultaessa sekä poistuttaessa.

 

 

“Kevät” valokuvakilpailun voittajat

Lasten valokuvakilpailun kevätkuva-aiheeseen tarttui seitsemän kuvaajaa. Kevään monimuotoisuus ja etenkin sen pituus tuli hyvin esille, sillä kuvia oli keväisistä hangista aina kukkapenkin väriloistoon asti. Voittajaksi valittiin Viljami Liikkasen tunnelmallinen kuva Pekka pässistä, joka unelmoi pääsystä vihreille niityille. Toiseksi tuli Miika Puontin kuva kuohuvasta koskesta, jota ympäröi keväinen vehreä luonto. Kolmanneksi sijoittui Liina Kekäläinen persoonallisella kukkakuvallaan. Onnittelut voittajille ja kiitos kaikille osallistuneille. Toivottavasti kesäkuvien ottaminen on jo hyvässä vauhdissa.

 

Puurojuhlassa tunnelmaa tuvan täydeltä

Puurojuhlassa Ihamaan Vasapirtillä 12.12.2014  oli lämmin tunnelma kun ennätysmäiset 70 henkeä täytti tuvan.   Ohjelmassa oli kuten asiaan kuului puuron syöntiä,  glögin juontia sekä kahvin ja torttujen nautiskelua.   Lasten ihastuttavat esitykset ja yhteislaulu nostattivat joulumieltä ja kaiken kruunasi luonnollisesti hauska joulupukki lahjoineen. Tonttujen joulukiireet – sketsin esiintyjinä olivat  Liina ja Viljami. Bändissä selloa soitti Viivi, harmonikkaa Eino ja pianoa Ilmari, kaikki  Kotkan-seudun musiikkiopiston oppilaita.   Juhlan tarjosi Pyhällön Kylät ry ja organisoi Katriina Liikkanen. Tortuista ja kahvista saamme kiittää Oili Harjulaa. Maistuvan puuron valmisti koulun keittäjä Eliisa Anttila ja kuljetuksen hoiti Auli Nukarinen miehineen. Keittiössä häärivät Auli ja Anne.  Katso kaikki Bossen ottamat kuvat Galleria-sivulta.

Kuva: Bosse F_20G9009

Karvaturrien agilitynäytös ensikertaa kesätorilla

Teksti: Kirsi Immonen. Kuvat: Boris F

Uudenlaisena ohjelmana Pyhällön kesätorilla 5.7.2014 nähtiin Haminan Seurakoirakerhon järjestämä Agility-näytös. Paikalla oli kolme koirakkoa. Tarkoitus oli pyörittää näytöstä tunti yhteenmenoon, mutta lämpimän ja aurinkoisen sään suosiessa kesätoritapahtumaa oli koirien sekä ohjaajien huilattava välillä.  Yleisöä oli jääkiekkokaukalon laidalla mukavasti ja aplodeillakin koirakkoja palkittiin.
Paikalla olivat:
– Leena Hasu & Dani Haminasta. Dani on melkein 7-vuotias papillon, joka on harrastanut agilityä “pienestä” asti ja kilpaillut vuodesta 2009. Se kilpailee mini-sarjassa ja on menestyksen myötä noussut 3.luokkaan.
– Kirsi Immonen & Tara Pyhällöstä. Tara on 5-vuotias pitkäkarvainen collie, joka on harrastanut agilityä 2-3vuotta.
– Mira Immonen & Nitta Pyhällöstä.  Nitta on lähes 7-vuotias pitkäkarvainen collie, joka on harrastanut agilityä noin vuoden vanhasta asti ja kilpailla se on alkanut noin vuosi sitten. Se on maxi-sarjassa ja vielä 1.luokassa (yhtä onnistumista vaille 2.luokkaan).

Rata oli kahdeksan  esteen tyypillinen ykkösluokan harjoitusrata. Sitä mentiin ensin ykkösestä kahdeksaan ja vaihtelun vuoksi vastakkaiseenkin suuntaan.
Rata sisälsi hyppyjen lisäksi myös pituuden, renkaan ja kepit sekä A-esteen. Kepit pitää osata kiertää niin, että ensimmäinen keppi jää koiran vasemmalle puolelle. A-esteellä, joka kuuluu kontaktiesteisiin, täytyy koiran mennä esteelle ja tulla pois koskettaen keltaista kontaktialuetta. Kilpailuissa koirakko suorittaa yleensä noin 20 estettä. Toisena ratana oli vauhtipätkä, jossa oli 2 hyppyä, suora putki ja yksi hyppy. Tämän tarkoitus oli saada koiraan vauhtia helpoilla esteillä ilman suurempia ohjauksia.

Ohjaajan tehtävänä on käskyillä ja käden- sekä vartalonliikkeillä ohjata koiraa eri esteille ja suunnan muutoksille. Ohjaajan liikkeillä on suurempi merkitys kuin käskyillä.

Kirsi Immosen ja Taran yhteistyöstä näkyy ohjaajan liikkeen merkitys.

Leena Hasun koira Dani osaa jättää oikeaoppisesti ensimmäisen kepin vasemmalle puolen.

Kirsi ja Mira Immonen odottavat vuoroaan Taran ja Nitan kanssa kun Dani hyppää.

Kirsi ja Mira Immonen odottavat vuoroaan Taran ja Nitan kanssa kun Dani hyppää esteellä.

Uudet kotisivut auenneet

Pyhällön talousalueen kylien uudet kotisivut aukeavat 1.6.2013. Vanhat sivut olivat pahasti jumittuneet ja  päivittäminen käynyt mahdottomaksi.  Siksi Kylätoimikunta tarttui innokkaasti kutsuun lähteä mukaan Kymenlaakson Kyläportaali –hankkeeseen, joka tarjosi mahdollisuuden saada tukea ja ohjausta kotisivujen tekoon sekä linkittyä maakunnalliseen kyläportaaliin.

Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen rahoittaman https://www.kymenkylat.fi/  hankkeen tavoitteena on kehittää kylien tiedotusvalmiuksia, tuoda kylille lisää näkyvyyttä internetissä ja helpottaa niin asukkaiden, loma-asukkaiden kuin matkailijoidenkin tiedonhakua.

Mukana Kyläportaali -hankkeessa on 13 kylää, joista Pyhällön alue on ensimmäisten joukossa julkistamassa uudet kotisivut.
– Kylät ovat ottaneet hankkeen positiivisesti vastaan ja monessa kylässä pitkään haaveena olleet toimivat kylän kotisivut ollaan saatu hankkeen avulla alkuun, kertoo Kyläportaalin hankevetäjä Joni Tyviö

Alkuun pääsy oli vaikeinta Kylätoimikunnan sihteeri Katriina Liikkasen mielestä, sillä odotukset olivat korkealla.
– Halusimme upeat sivut, joiden kautta yhteydenpito helpottuu  ja tieto tapahtumista kulkee. Koulutusta ja ohjausta toki saatiin, mutta enemmänkin olisi kaivattu.

Johan tässä vanhakin nyt nuortuu, riemuitsee Oili Harjula. Hän on  ensikertalaisena innoissaan mukana kotisivutoimittajana ja työstää tekstejä sivuille kuin vanha tekijä.

Ei tämä mitään yksinkertaista ole, toteaa puolestaan Pyhällön kotisivujen päivityksestä vastaava Ville Lehtinen. Hänelle kotisivujen päivittäminen on ennestään tuttua puuhaa, mutta WordPress -kotisivuohjelma, johon Kyläportaali perustuu, ei toimi aina odotetulla tavalla.

Asian vahvistaa hankevetäjä Joni Tyviö. – Erityisesti ne, joilla on  aikaisempaa kokemusta kotisivujen tekemisestä, aiheuttaa  järjestelmä välillä kummastusta. Tässä ei nimittäin perinteisen kaavan mukaan luoda ja muokata sivuja, vaan sivusto perustuu tietokantaan ja lopputulos ainoastaan vaikuttaa normaaleilta kotisivuilta.

Sivutoimikunta on kokoontunut vaihtelevalla kokoonpanolla ainakin kymmenen kertaa ja osallistunut kolmeen eri koulutustilaisuuteen.  Tuloksena ovat nämä mainiot sivut, joilla saadaan toiminta tunnetuksi ja kylät näkyviksi.  – Sisäinen tiedotus paranee,  kun asiakkaat löytävät kylien palvelutarjonnan sekä alueella toimivat yhdistykset ja järjestöt, sanoo lopputulokseen tyytyväinen, sisällöstä vastaava Katriina Liikkanen.

Tutustukaa sivuihin, antakaa reilusti vaan ideoita sähköpostilla, niin voidaan yhdessä kehittää sivuja, kehottaa Ville Lehtinen.

Kesken kevätkiireiden sivunikkareina tällä kertaa Ville , Katriina , Anne ja Oili. Kuva Ilmari