Pakkanen innosti talkoisiin

Teksti ja kuva Katriina Liikkanen

Tapaninpäivänä perjantaina 26.12.2014 aamulla klo 9 alkoi kaukalon jäädytys Pyhällössä. Mukavassa noin   – 6 asteen pakkassäässä lingottiin ja lapioitiin ensin lumet kaukalosta. Iltapäivällä vedettiin letkut ja veden ruiskutus alkoi. Päivällä talkoissa olivat nuoret ja yövuorosta huolehtivat aikuiset. Nuoria talkoisiin osallistui noin kymmenen ja aikuisia kolme. Pakkanen kiristyi aina -16 asteeseen asti. Kolme päivää ja kaksi yötä vettä ruiskutettiin kaukaloon siis kaikkiaan noin 130 000 litraa. Talkoot onnistuivat hyvin, kun koulu ja päiväkoti olivat lomalla eikä vettä tarvinnut käyttää tiskaamiseen ynnä muuhun. Sekä nuoret olivat lomalla ja pystyivät tekemään päivällä talkootyötä. Sunnuntai-iltana letkut kerättiin ja kolmanneksi yöksi kenttä jätettiin jäätymään. Maanantaiaamuna jää vielä viimeistellään levittämällä lämmin vesi sen pintaan. Sen jälkeen pääsee luistelemaan! Kiitos kaikille talkoisiin osallistuneille ja erikoiskiitos aktiivisille nuorille, jotka olitte mukana!

 

020

Kaukalon jäädytys on loppusuoralla!