Pyhällön juhannustori – kesän 2019 avaus

Teksti ja kuvat B.Fagerström

Sää suosi perinteistä Pyhällön Kylät ry:n järjestämä juhannustoritapahtumaa +26 asteen auringonpaisteella ja pienellä tuulenvireellä.  Hieno kesäsesongin avaus näkyi myös yleisön iloisissa ilmeissä sekä juttelun tiheässä sorinassa. Osallistujamäärä nousi ennätyslukemiin, arviolta 600 henkeä täytti torin. Yhdestä valokuvasta oli luettavissa 338 henkeä. Urheilukentällä oli parhaimmillaan 175 autoa ja  kaupan parkkipaikkakin täyttyi kulkuneuvoista.

Esiintymislavalla yleisöä viihdytti Tanssiorkesteri Kuunsilta koko kahden tunnin ajan ja asfalttiparketilla nähtiin tanssiaskeleitakin. Tauon aikana esiintyi taitava Pyhällön tanhuryhmä Haminan Karjalaisista Nuorista ohjaajansa Satu Kirpun johdolla.

Myyntipöydillä oli tarjolla perinteisiä tuotteita, mm. leivonnaisia, leipiä, sesongin uusia vihanneksia, mansikoita, tuoreita ja savustettuja kaloja, kinkkua ja muita lihatuotteita, metrilakua, sepän takomia tuotteita, kirpputoritavaraa, vihtoja, nukenvaatteita ja vitsitikkareita sekä paljon muuta.  Kyläyhdistyksen kahvilasta sai maistaa mm. Sirkku Mäkisen paikalla leivottuja herkullisia munkkeja. Huhun mukaan taikinaan oli laitettu tällä kertaa myös voita.

Katso lisää kuvia Kuvagalleriasta