Tarvitaanko valokuitua Pyhällössä? Tilannepäivitys

Kirjoittajat Päivi Peltola ja Jouko Yläjääski

Kertomus Pyhällön alueen valokuidusta jatkuu. Seuraavassa lyhyt päivitys tämän hetken tilanteeseen. Ja suoraan asiaan.  Kymijoen Kyläkuidun hallitus on alkuvuodesta tehnyt päätöksen, jonka mukaan ELY –keskukselta haetaan rahoitusta Pyhällön kylien alueelle.  Hakemus on ajallaan ELY:lle tehty  ja nyt on äskettäin vastauskin saatu. ”Vihreää valoa”, niinkuin tavataan sanoa.  Eli asia on nyt Kyläkuidun ohjelmassa ja etenee.  Paljon epävarmuustekijöitä vielä toki on olemassa ja parhaimmillaankin aikaa kuluu.  Arvion mukaan markkinointi voitaisiin aloittaa syksyllä ja rakentaminen ensi kesänä.

Nyt nousee keskeiseksi kysymykseksi, osaammeko tarttua tarjoukseen riittävän suurella joukolla ja pidämme näin alueen kehittämistä tältäkin osalta tärkeänä. Ajatus on, että verkko rakentuisi Kannusjärveltä käsin Ihamaan kautta kaikkiin yhdistyksen alueen kyliin.  Käykääpä Kyläkuidun nettisivuilla www.kylakuitu.fi tutustumassa eri vaihtoehtoihin. Niitä ymmärtääkseni päivitetään tarpeen mukaan.  Keskusteluissa on vilahtanut myös mahdollisuus, että liittymän kuukausihintoja tarkistettaisiin –  ja hiukan alaspäin.  Kesän aikana varmaan saamme uutta valistusta. Tässä tärkeimpiä, nyt pallo on oikein vahvastikin liikkeellä. Viedään se maaliin!