Lasten musiikkiesitykset viihdyttivät toriyleisöä

Lasten soittoesityksen kesätorilla lauantaina 6.7.2013 aloitti kahdeksanvuotias Viljami Liikkanen soittamalla pianolla kappaleen Sininen ja valkoinen. Viljamin soittoharrastus sai alkunsa jo viisivuotiaana. Isoveljen soittoa kuunnellessa ja katsellessa oli innostus soittoa kohtaan kasvanut niin, että Viljami ilmoitettiin kansalaisopiston pianotunnille Pyhällön koululle. Soittotunneilla on Viljami käynyt jo kolme vuotta.

Toisena esiintymislavalle asteli yhdeksanvuotias Viivi Kirppu. Hänen soittimensa on sello. Viivi soitti kappaleet: Lintu, Polkan tahtia, Kaksi poikaa Viialasta, Flintstones ja Kymenlaakson laulu. Viivi aloitti soiton musiikkiopiston jousiorkesterikoulussa 6-vuotiaana. Vuoden soitettuaan hän pääsi viralliseksi oppilaaksi musiikkiopistoon. Viivi on osallistunut moniin esiintymisiin. Oman soittotunnin lisäksi Viivi soittaa musiikkiopiston orkesterissa. Pyhällön kesätorilla tuntui hyvältä soittaa, kertoi Viivi.

Seuraavana esiintymisvuorossa oli 12-vuotias Ilmari Liikkanen. Pianolla hän soitti kappaleet: Gladiaattorien tulo ja Täällä pohjantähden alla. Pianon soittoharrastus sai alkunsa Ilmarin ollessa 6 -vuotias. Hän halusi alkaa soittaa pianoa, ja niinpä hänet ilmoitettiin kansalaisopiston pianotunneille Pyhällössä. Vuonna 2010 Ilmari pääsi musiikkiopiston pianonopetukseen. Kesätorilla oli Ilmarin mielestä kiva soittaa koska paikalla oli paljon yleisöä.

Neljäntenä esiintymislavalle saapui Eino Kekäläinen 12-v. Hän soitti harmonikalla kappaleet: Kaksi on paatissa soutajaa, Bim Bam ja Emma. Eino aloitti musiikkiharrastuksensa 5-vuotiaana pianon soitolla kansalaisopiston Pyhällön ryhmässä. 7-vuotiaana piano kuitenkin vaihtui haitariin ja seuraavana vuonna Eino aloittikin haitaritunnit musiikkiopistossa. Eino on kasvanut vauvasta asti musiikin parissa, näin ollen olikin aivan luonnollista aloittaa jonkin instrumentin soitto ja haitari se sitten tuntui ”omalta soittimelta” vaikka onkin jokseenkin haasteellinen. Einon mukaan kesätorilla oli mahtava soittaa mukavan yleisön edessä.

Lopuksi Ilmari ja Eino soittivat yhdessä vielä kappaleet: Jäähyväiset ja Rigoletto. Pojat ovat tunteneet vauvasta asti toisensa. Jo ekaluokkalaisina he soittivat koulun joulujuhlassa Chopsticks- kappaleen pianolla nelikätisesti. Heillä on ollut monia yhteisiä esiintymisiä. Yhteisen musiikki harrastuksen lisäksi pojat ovat hyviä ystäviä keskenään ja aikaa vietetään yhdessä muutenkin kuin musiikin parissa. Lasten soittotuokion jälkeen kuultiin ylimääräisenä numerona erään vapaa-ajan asukkaan soittamana Kesäillan valssi

Sää oli koko esityksen ajan mitä mainioin. Parantamisen varaa oli vain äänentoistolaitteiden käytössä. Ja parasta kaikessa oli se, kun palkkioksi soittajat saivat Paijärven Marttojen leipomaa TODELLA HYVÄÄ riistapiirakkaa!

Pyhällön torisoittajat 6 7 2013

Torisoittajat vasemmalta Viivi, Eino, Ilmari ja Viljami.