Syysretki Kirimajalle

Sunnuntai aamuna 6.10. klo 10. iloiset retkeilijät lähtivät Pyhällöstä kohti Husulaa Kirimajalle. 29 retkeilijän joukkoa vastassa Kirimajalla oli Hannu Kiri. Hänen opastamanaan kävelymatka alkoi jyrkällä nousulla ylös Pyölinmäkeä kohti Portimon polkuja.  Mäelle suunniteltiin vielä 1960-luvulla K65-metristä mäkihyppytornia, mikä jäi kuitenkin rakentamatta. Kävely matka oli muutama kilometri. Yöllisen sateen jälkeen oli ilma syksyisen raikas. Upea ruska väritti maisemaa. Kuntohuhdan laavulla oli taukopaikka, jossa nautittiin makkarat ja limsat.

Patikoitsijoita

Retkeilijöitä Kuntohuhdan laavulla.

 

Makkaran paisto

Retkieväät maistuivat hyvin.

Takaisin lähdettiin kahdessa eri porukassa, jotta mahduttiin katsomaan suksikokoelmaa museolle. Museon hirsikekehikko on ollut Turkian vaivaistalon sauna 1800-luvun lopulta, josta se on 1930 siirretty Vehkalinnaan. Hannu Kiri osti  70-luvulta saakka käyttämättömänä olleen rakennuksen Vehkalahden Veikoilta.Uudelleen pystytetty rakennus seisoo nyt hiihtourheilusta perinteikkäällä paikalla Pyölinmäen päässä. Suksipareja on museon tarpeisiin kertynyt noin satakunta. Malleissa löytyy niin täysipuista suksea, sälesuksea, muovipohjaa kuin lasikuituakin. Suksia on eri aikakausilta, niistä näkee miten välineet on kehittyneet. Siellä oli armeijan käytössä olleita suksia sekä terveystarkastajan ja poliisin sukset. Seinällä oli taulu jossa luki suksien lahoittajien nimiä. Myös Kymenlaakson rikas suksentekoperinne näkyy valikoimassa. Suksia on valmistettu esimerkiksi Ristniemessä, Klamilassa ja Ravijoella.

Suksimuseo2

Suksia museossa oli katto orsille asti.

Retki päätettiin Yu-kilpailuiden palkintojenjakoon Kirimajalla. Palkintojenjaossa paikalla oli 31 osallistujaa. Urheilijoita ja kannustusjoukkoja.

Palkintopöytä

Palkinnot valmiina jaettaviksi